torstai 4. tammikuuta 2024

Mikä ihmeen matemaanikko?

    Tämä blogi on syntynyt käytännön tarpeesta kehittää henkilökohtaista opiskelu- ja tutkimusmotivaatiotani sekä oppimistehokkuuttani. Olen jonkin vuoden tehnyt muun kuin oma alani töitä, ja sattuneista syistä matemaattisen maailman kiemuista kiinni pitäminen ja kehittäminen on ollut aivan erityisen vaikeaa. Tästä syystä keksin alkaa pitää tällaista pientä oppimispäiväkirjaa tukemaan omatomista työskentelyäni alani opin parissa. Pitkällä tähtämeillä näen päiväkirjani myös keinona esitellä osaamistani, mikäli työnhakuun vielä hamassa tulevaisuudessa vain ikinä satun päätymään. Tietysti on myös tietty kansansivistyksellinen ja opettavainen puoli. Toivonkin lukijoideni saavan näistä sepustuksistani mahdollisimman paljon irti ja tukea omiin projekteihinsa sekä opiskeluunsa. 

Ensimmäiset postaukset tulevat olemaan enemmän tai vähemmän vanhan kertausta. Tässä tapauksessa suunnittelin aloittavani matemaattisesta mallinnuksesta sekä bioinformatiikan sovelluksista - näitä paukutettiin minun aikani yliopistossa joka toisella kurssilla - sekä niiden kylkiäisiksi sovelluksia biologian ulkopuolella - yhtenä vänkänä puolena biologiassa perinteisesti käytettyjä malleja nimittäin pystyy hyödyntämän pienin muutoksin myös taloudessa ja yhteiskunnallisissa tieteissä. Vuosikymmenten varrella näistä samaisista malleista on myös kiehtovia eritiystapauksia, jotka minusta ansaitsevat lähempää tarkastelua.

Myöhemmin tulen käsittelemään enemmän myös optimointia eri muodoissaan. Optimointi on yksi sovelletun matematiikan keskeisimmistä ja hyödyllisimmistä osa-alueista, joten aiheesta riittää käytännöllisiä sovelluksia ja teoriaa vaikka kuinka paljon. Pelkästään perinteisestä lineaarisesta ohjelmoinnista on algoritmi poikineen, robusti ja stokastinen versio ja vaikka mitä. Todennäköisyys-, vakuutus- ja talousmatematiikka kuulunevat nekin enemmän tai vähemmän menuun jo alusta lähtien. 

Tämän blogin tarkoitus ei kuitenkaan ole keksiä pyörää uudestaan tai edes yrittää esittää kaiken tiedon olevan allekirjoittaneen omaa kehitelmää, vaan kyseessä on lähtökohtaisesti nimenomaan oppimispäiväkirja, johon pyrin koostamaan tutun ja turvallisen ohella paljon myös itselleni täysin uutta ja ihmeellistä teoriaa ja ideoita. Toivottavasti lukijani saavat aivoituksistani yhtä paljon iloa ja hyötä irti kuin itse saan niitä kirjoittaessani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti